Mieslokero ja maskuliinisuuden kultti

January 30th, 2013

Audio:

Mieslokero on täynnä todisteita omasta olemassaolostaan. Paitsi että mieslokeroa ei ole olemassa eikä mieslokeroa voi koskaan täyttää eivätkä tosimiehet tarvitse todisteita.

Aloitetaan Abrahamista ja Iisakista. Tarina on tuttu. Jumala käskee Abrahamin viiltää poikansa kurkun auki. Abraham sitoo Isakin kiinni ja kohottaa veitsensä, sitten Jumala sanoo viime hetkellä että se oli vain koe. Loppu. Tarinan opetus? Abraham on valmis tappamaan oman lapsensa todistaakseen miehuutensa. Ja Isak oppii, että isä on valmis tappamaan hänet ennemmin kuin käy vastustamaan maskuliinisuuden kulttia ja mieslokeron sääntöjä.

Mieslokerossa on paljon sääntöjä vaikka mieslokeroa ei ole olemassa, eikä sääntöjäkään. Miksi kutsua sitä lokeroksi jotakin, kun asia nyt on vain niin? Ja miksi puhua säännöistä, jos sitä kerran on mikä on?

Sääntö numero 1: Mieslokeroa ei ole olemassa.
Sääntö numero 2: Ei ole muuta lokeroa kuin mieslokero eikä sinulla saa olla muita lokeroita.
Sääntö numero 3: Tämä on tilanne.
Sääntö numero 4: Sellainen sinä olet.

Kerran ravintolassa kuulin miehen sanovan toiselle miehelle, että häneen sattuu. Toinen vastasi: “Lakkaa inisemästä. Älä ole tuollainen neiti.”

Ymmärrän, että miehiä opetetaan olemaan tuntematta mitään. Ymmärrän, että maskuliinisuuden kultti on nimenomaan tunteiden kieltämistä. Ymmärrän, että se on vaikeaa. Mutta minua ei kiinnosta paskan vertaa yrittää ymmärtää maskuliinisuuden kultin jäsenten tunteita, paitsi jos se auttaa pysäyttämään heidät. On vähän liian myöhäistä kantaa huolta syyllisten tunteista.

Minä keskityn välittämään uhreista, sillä mieslokerossa ei ole kyse miesten lokeroimisesta, vaan kaikkien muiden lokeroimisesta toiseuden, alempiarvoisten ja saaliiden lokeroihin, vahingoitettavien lokeroon, riistan lokeroon, uhrien lokeroon, häpäistyjen lokeroon ja maskuliinisuuden pönkittämisen lokeroon.

Onko koskaan laskettu, moniko maailmassa tällä hetkellä elävistä naisista on raiskattu? Maailmassa on lähes seitsemän miljardia ihmistä, joten naisia on noin 3,5 miljardia. Suunnilleen neljäsosa naisista raiskataan elämänsä aikana, minkä lisäksi viidesosa joutuu torjumaan raiskauksen yrityksiä. Siis yli 800 miljoonaa tällä hetkellä elävää naista tulee elämänsä aikana raiskatuksi. Oletetaan, että puolta heistä ei ole vielä raiskattu. Eli 400 miljoonaa tällä hetkellä elävää naista on raiskattu.

Ja nyt heitä on yksi lisää.

Ja taas yksi.

Tämä tarkoittaa myös—jollei sitten muutama mies ole poikkeuksellisen aikaansaava—että maailmassa on tosi monta raiskaajaa, tosi monta maskuliinisuuden kultin jäsentä, tosi monta miestä, jotka noudattavat mieslokeron sääntöjä.

Mutta sehän jo tiedettiin.

Mutta mitään mieslokeroa ei tietenkään ole olemassa eikä voi ikinä ollakaan, sillä jos mieslokero olisi olemassa, se tarkoittaisi, että myös sen ulkopuolella olisi jotakin, eikä mieslokeron ulkopuolella ole mitään, sillä mieslokeron ulkopuolella ei voi olla mitään, eikä mieslokeron ulkopuolella voi olla mitään koska mieslokeron ulkopuolella ei saa olla mitään.

Sillä jos siellä olisi, no, ei siellä ole, ei voi olla eikä saa olla.

Sillä jos siellä olisi, se tarkoittaisi sitä, että maskuliinisuuden kultin jäsenet eivät olekaan yhtä kaikkivoipia yhtä kaiken voivia kuin heidän kuuluu olla. Ja vielä, jos siellä olisi, niin miten kukaan uhreista sietäisi hetkeäkään sellaista paskaa?

Eli mitään mieslokeroa ei saa olla olemassa, sillä kaikki on mieslokeroa.

Toisin sanoen kaikki on vahingoitettavissa. Ja kaikkea tulee vahingoittaa.

Sääntö 5, joka on oikeastaan sääntö 1, joka on oikeastaan ainoa olemassaoleva sääntö: olen olemassa vain sikäli kuin vahingoitan.

Mutta viidettä sääntöä ei tietenkään ole olemassa. Eikä ensimmäistä.

Kuulin kerran yhden tähtitieteilijän selittävän, miksi hänen mielestään on tärkeää tutkia Marsia ja muita planeettoja: “Koska siten”, hän sanoi, ” saamme vastauksen kaikista tärkeimpään kysymykseen: olemmeko me täällä yksin?”

Minulla on vieläkin tärkeämpi kysymys: onko hän hullu?

Ei, hän on vain maskuliinisuuden kultin jäsen.

Tiesittekö, että 200 vuotta sitten maailmassa oli vielä niin suuria muuttokyyhkysparvia, että ne saattoivat pimentää taivaan useaksi päiväksi? Ja niin sankkoja eskimokuoviparvia, että yhdellä laukauksella taivaalta putosi kymmenen, viisitoista, kaksikymmentäkin lintua? Pohjois-Atlantilla oli niin paljon valaita, että ne olivat vaaraksi laivaliikenteelle, ja niin valtavia lohiparvia, ettei niiden pyrstöjen läiskinnältä pystynyt nukkumaan. Ja hän kysyy olemmeko me yksin?

Olettehan te, mutta vain jos olette maskuliinisuuden kultin jäseniä, te olette yksin muiden kultin jäsenten kanssa, sillä te olette julistaneet olevanne ainoat olennot, joilla on väliä, koska te olette tekijöitä toisin kuin kaikki muut, ne joille tehdään.

Tiesittekö, että meidän kulttuurimme ajaa joka päivä kaksisataa eliölajia sukupuuttoon? Tiesittekö, että järkkymättömät tutkijat sanovat kalojen voivan kadota meristä kokonaan seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana?

Ja tiedättekö miksi?

Ja tiesittekö, että maailma oli ennen täynnä monenkirjavia ihmiskulttuureita? Ja että ihmiskulttuurit ovat kuolemassa sukupuuttoon jopa suhteellisesti nopeammin kun ei-ihmis-eliölajit?

Ja tiedättekö miksi?

Mieslokero on täynnä naisia. Se on täynnä muuttokyyhkyjä. Se on täynnä valaita. Se on täynnä alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä. Mieslokero on täynnä koko maailmaa.

Mutta mieslokero ei ole täynnä, sillä mieslokero—jota siis ei ole olemassa—ei voi koskaan olla täynnä.

Psykiatri R. D. Laing: “Miten täytät tyhjiön joka täyttää tyhjiötä?”

Siinäpä pulma.

Mutta se ei tietenkään ole mikään pulma, sillä miehillähän ei ole tyhjiötä, ja jos heillä olisikin tyhjiö, he eivät missään tapauksessa täyttäisi sitä tyhjiöllä.

Joku sanoi minulle kerran, että mikä tahansa viha—kenties myös mikä tahansa tyhjiö—jota on jatkunut tarpeeksi kauan, ei tunnu enää vihalta, vaan uskonnolta tai taloustieteeltä tai tieteeltä, perinteeltä, tai vain siltä miten asioiden kuuluu olla.

Koska kyse on koko maailmasta, minun on puhuttava suoraan. Ongelmana on nyt vain se, että tässä patriarkaatissa identiteetti perustuu vahingoittamiseen. Vahingoittaminen ei ole enää pelkkä teko vaan identiteetti: se kuka on, ja miten itse ja yhteiskunta määrittelevät sen kuka on. Tässä patriarkaatissa miesten maskuliinisuus määrittelee itsensä
määrittelemällä toiset—kenet tahansa ja oikeastaan kaikki—alempiarvoisiksi (mikä selittää sen miten jotkut saatanan tyhmät tutkijat voivat kysyä “Olemmeko täällä yksin?” samalla kun tuhoavat kaiken ihmeellisen elämän tältä planeetalta) ja siten vahingoitettaviksi, ja sitten he vahingoittavat näitä toisia. Tässä patriarkaatissa rikkomukset toisia kohtaan ovat miehille se, mikä tekee heistä miehiä. Se vahvistaa heidän identiteettiään. Sitten se vahvistaa heidän identiteettiään vielä lisää, sillä toistuvien rikkomusten myötä jokainen uusi rikkomus nähdään vahvistuksena, ei pelkästään omasta paremmuudesta suhteessa vahingoitettuun, vaan myös vahvistuksena siitä, miten asioiden kuuluu olla.

Ilman muiden määrittelemistä alempiarvoisiksi, ilman tätä vahingontekoa, meitä miehiä ei ole. Me olemme tyhjiö. Ja siksi meidän tulee täyttää tämä tyhjiö, täyttää se todistuksilla omasta paremmuudestamme, täyttää se rikkomuksilla. Siksi on raiskattava. Siksi on rikottava jokainen raja, jonka alkuperäiskulttuurit ovat asettaneet. Siksi sukupuutot. Siksi järjetön usko rajattomasti kasvavaan talouteen vaikka me elämme rajallisella planeetalla. Siksi teknologiselle kehitykselle ei hyväksytä minkäänlaisia rajoja—pitäisikin ennemmin puhua teknologisesta eskalaatiosta, sillä todellisuudessa se tarkoittaa vain käyttäjän kontrolloimisen ja vahingoittamisen mahdollisuuksien eskaloitumista—eikä tieteelliselle “tiedolle”. Siksi luotaimia laukaistaan merenpohjan syvimpiinkin sopukoihin. Siksi kuuta pommitetaan.

Ja mikä pahinta, aina on niitä joita ei ole vielä vahingoitettu, ja koska tämä vahingoittaminen ei todellisuudessa täytä yhtäkään niistä tarpeista, joita sen kuvitellaan täyttävän—se on tyhjiö joka täyttää tyhjiötä—vahingoittamisen vietti on kyltymätön.

Tämä kulttuuri tulee jatkamaan rikkomuksiaan, kunnes rikottavaa ei enää ole jäljellä, kunnes jäljellä ei ole enää mitään.

Koko tässä keskustelussa on vaakalaudalla kaikki tämän planeetan elämä.
Maskuliinisuuden kulttia ei voi vain ohittaa eikä riitä että se paljastetaan. Se pitää tuhota, muuten se jatkaa vahingoittamista, kunnes kaikki elämä tältä planeetalta on kadonnut.

Mutta ennen kuin voimme jättää tuon kultin, meidän tulee ymmärtää, ettei se ole kaikki. Meidän tulee ymmärtää, että maskuliinisuuden kultti ja mieslokero ovat olemassa, ja että me voimme jättää ne molemmat. Polttakaa tämä tulikirjaimin sydämeenne: vahingoittamisen välttämättömyys ei ole luonnollista. Se on kulttuurillista perua.

Ja meidän tulee vastustaa kaikkia pahoinpitelijöiden ja vahingontekijöiden yrityksiä esittää vahingoittamisen vietti jonakin luonnollisena. Se on sitä, mitä pahoinpitelijöiden ja vahingontekijöiden täytyy tehdä. Heidän täytyy yrittää vakuuttaa itselleen ja muille, että heidän tapansa toimia on ainut ja oikea tapa toimia, että muuta tapaa ei ole. Heidän täytyy yrittää vakuuttaa itselleen ja muille, ettei maskuliinisuuden kultin ulkopuolella ole mitään, ettei mieslokeron ulkopuolella ole mitään, ettei maskuliinisuuden kulttia tai mieslokeroa oikeasti ole edes olemassa.

On vain tämä yksi tapa elää, eikä se ole pelkkä elämäntapa, sillä siihen sisältyy kaikki mitä on aina ollut ja aina tulee olemaan. Se on kaikki.

Niin ne sanovat.

Mutta ne valehtelevat, itselleen sekä muille. Vaikka niillä olisi koko kulttuuri takanaan, ne valehtelevat.

Emme saa ikinä unohtaa sitä. Maskuliinisuuden kultti ja mieslokero ovat olemasa, ja me voimme jättää ne. Emmekä vain jättää niitä. Me voimme myös tuhota ne. Meidän on pakko. Meidän on pakko, sillä kyseessä on koko maailma.

Suomennos: Maiju Keynäs ja Ville Keynäs
K.D. Laingin sitaatin suomennos: Kirsti Simonsuuri

Filed in Suomen Kieli