Raiskaajan Tappamisesta

Olen ajatellut tätä paljon raiskauksen uhan alla elävien naisten taktiikka mielessäni. Ensinnäkin minun on sanottava, että kukaan ei tuossa tilanteessa voi tehdä väärin: kellään ei koskaan ole oikeutta valittaa mistään mitä he saattavat ajatella tai tehdä, tai olla ajattelematta tai tekemättä, eikä mistään asenteesta jonka he saattavat ottaa tai olla ottamatta. Tämän sanottuani minun on kuitenkin sanottava myös, että eräs asia joka on auttanut joitain naisia, sekä silloin kun heitä on uhattu, että jälkeenpäin, on ollut määritellä uudelleen suhde johon he ovat huomanneet yllättäen joutuneensa. Ensimmäinen askel tässä uudelleenmäärittelyssä on muuttaa näkemystään niin, ettei näe suhdetta raiskaajan ja uhrin välisenä, vaan raiskaajan ja selviytyjän välisenä. Toisin sanoen alkaa nähdä itsensä, ei uhrina jolla ei ole vaihtoehtoja (vaikka saattaakin tiedostaa että vaihtoehtojen skaala on saattanut ainakin hetkellisesti kaveta johtuen olosuhteista joihin on ilman omaa syytään joutunut), vaan henkilönä joka aikoo käyttää mitä tahansa valitsemiaan keinoja selviytyäkseen tästä kohtaamisesta (tai olla käyttämättä, kuten jälleen itse valitsee).

Joillekin naisille tämä valinta olla selviytyjä saattaa johtaa heidät alistumaan raiskaajan fyysisiin vaatimuksiin, sallien hänen ottaa vartalonsa samalla kun sielu pysyy edelleen hänen omanaan. (Tämä on yksi näkökohdista jonka uskon Bertolt Brechtin tuoneen esiin tarinassaan yksin elävästä miehestä, joka eräänä päivänä kuulee koputuksen oveltaan. Avatessaan hän näkee ulkopuolella Tyrannin, joka kysyy ”Alistutko?” Mies ei sano mitään. Hän astuu sisään. Tyranni tulee hänen taloonsa. Mies palvelee häntä vuosien ajan, kunnes Tyranni sairastuu ruokamyrkytyksestä ja kuolee. Mies kietoo ruumiin huopaan, vie sen ulos, palaa kotiinsa, sulkee oven takanaan ja vastaa päättäväisesti ”En.”) Joillekin muille naisille tämä voi tarkoittaa tappelua kuolemaan asti, mieluiten miehen. Ja vielä jotkut muut – monet muut – eivät tietoisesti tee valintaa siirtyä uhrista selviytyjäksi itse raiskauksen tapahtumahetkellä – heillä on aivan tarpeeksi tekemistä pelkässä selviytymisessä että voisivat ajatella itsensä nimeämistä selviytyjäksi – mutta tekevät tuon päätöksen ajan myötä, seuraavien kuukausien, vuosien ja vuosikymmenien kuluessa, kun he sulattelevat sitä mitä heille tehtiin, ja omia reaktioitaan siihen. Ja tietenkin vielä jotkut valitsevat joitain muita lähestymistapoja: on yhtä monta lähestymistapaa tähän kysymykseen itsensä samaistamisesta selviytyjäksi uhrin sijaan kuin on mahdollisia uhreja, mahdollisia selviytyjiä.

Seuraava askel, johon ainakin jotkut naiset ryhtyvät tässä omien olosuhteidensa muuttamisen prosessissa, on yrittää saada mies lopettamaan itsensä käsittäminen raiskaajana, ja sen sijaan saada hänet pitämään itseään jonain muuna, toivottavasti ei kuitenkaan murhaajana. Esimerkki voi selventää asiaa. Eräänä aamuna 1970-luvun puolivälissä siskoni oli sängyssä lueskelemassa, kun hän yhtäkkiä kuuli miehen painon selkänsä päällä ja veitsen kurkullaan. Mies sanoi aikovansa raiskata hänet. Hän sanoi että ”voit tehdä niin jos haluat, mutta minun on kerrottava sinulle että miehelläni ja minulla on syfilis, jota ollaan parantamassa. En tiedä haluatko ottaa tartuntariskin.” Äitimme oli aina sanonut hänelle että on pidettävä reseptilääkepulloa sängyn vierellä, juuri tätä sattumaa varten. (Ja mitä se kertookaan kulttuuristamme, että äitien on valmistettava tyttäriään tätä mahdollisuutta varten, tai oikeastaan, ottaen huomioon kulttuurimme raiskaustilastot, tätä väistämättömyyttä varten?) Kaikeksi onneksi mies ei katsonut purkkia tarkasti, sillä muuten hän olisi huomannut että alkuperäinen resepti oli useita vuosia vanha, siskon migreenilääkkeitä varten kirjoitettu, ja että pullo oli nyt täynnä aspiriinia. Hän kertoi siskolleni, ettei tämä ollut riskin arvoinen, ja että hän sen sijaan halusi kaikki tämän rahat. Siskolla oli kaksikymmentä dollaria käsilaukussaan, ja hän antoi miehelle viisi. (Jos siskostani voi sanoa jotain, niin hänellä on munasarjaa, tai mikä ikinä onkaan munien naispuolinen vastine.) Mies lähti. Pointti tässä on se, että siskoni ansiosta mies ei enää pitänyt itseään raiskaajana vaan ryöstäjänä, ja toimi sen mukaisesti. Siskoni käytännössä tappoi raiskaajan. Joskus, kun miehet pitävät itseään hyvin vahvasti raiskaajina, ei ole mahdollista tappaa raiskaajaa tappamatta itse miestä. Olkoon niin.

Translation from takku.net